
Veera Airas
Olen Kuopiossa asuva ooppera- ja teatteriohjaaja, dramaturgi ja kouluttaja. Työskentelen intohimoisesti tarinoiden, ilmaisun ja tilan parissa – kirjoitan, ohjaan ja visualisoin teoksia, joissa teatteri, musiikki ja kokeellinen elokuva yhdistyvät.
Minulla on laaja ja monialainen kokemus taiteen kentältä sekä vahva kansainvälinen koulutustausta. Olen valmistunut Edinburghista dramaturgiksi (BA of Drama and Theatre Arts) ja täydentänyt opintojani elokuvan ja kirjallisuuden parissa. Tällä hetkellä opiskelen filosofian maisteriksi Itä-Suomen yliopistossa pääaineenani kirjallisuus.
Luovana tekijänä minulle on ominaista idearikkaus, visuaalinen ajattelu ja kyky johtaa sekä itsenäisiä että suuria tuotantoja. Merkittävimpiä töitäni on Jukka Linkolan ooppera Minnan Taivas, jonka libretosta ja ohjauksesta vastaan. Teos käsittelee Minna Canthin kautta naisen ääntä, vapautta ja rohkeutta.
Neurokirjoon kuuluvana ohjaajana ja kouluttajana tuon työyhteisöihin moninäkökulmaisuutta, nopeaa ajattelua ja empaattista kohtaamista. Koen tärkeäksi toimia avoimesti ja tukea muita löytämään oman tapansa oppia ja luoda.
Etsitkö ohjaajaa, dramaturgia tai kouluttajaa? Tutustu ansioluettelooni ja tuotantooni – teen työtä sydämellä ja suurella ammattitaidolla.


Jukka Linkola: Minnan taivas ”Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää.” -Minna Canth

"Nuori ohjaaja vakuutti ammattitaidollaan"

20 luku kuva elokuvasta hairy business. Ohjaus ja leikkaus Veera Airas. Valokuva Juuso Laitinen.